Polttomaalaus

Polttomaalaus on jo useiden vuosien ajan tarkoittanut käytännössä samaa asiaa ja pinnoitusmenetelmää kuin jauhemaalaus tai pulverimaalaus. Kaikki kolme nimeä viittaavat siis periaatteessa samaan asiaan, mutta vain polttomaalaus -sanalla voi olla toinenkin merkitys: märkäpolttomaalaus.

Perinteistä märkäpolttomaalausta ei enää juurikaan suoriteta, koska jauhemaalaus eli pulverimaalaus on korvannut lähes kokonaan perinteisen polttomaalauksen. Toki märkäpolttomaaleja valmistetaan edelleen jonkin verran. Tietyissä projekteissa , mm. niissä, joissa tarvitaan pieniä määriä useaa eri värisävyä nopeasti, saattaa perinteisen polttomaalin käyttö olla sekä taloudellisesti että toimitusajallisesti hyötysuhteeltaan parempaa. Jo pitkään on kuitenkin ollut saatavilla usealta jauhemaalivalmistajalta myös pieniä määriä spesifejä värisävyjä ja kiiltoasteita, joten lähes kaikki polttomaalaus -nimellä tunnetut maalausmenetelmät ovat kuitenkin käytännössä jauhemaalausta eli pulverimaalausta. Tietyissä sävyissä mahdollisesti lyhyempi toimitusaika saattaa silti edelleen puoltaa märkäpolttomaalin käyttöä.

Polttomaalaus

Polttomaalausta, jauhemaalausta ja pulverimaalausta voidaan hyödyntää seuraavien tuoteryhmien pintakäsittelyssä: